Nuorten tekemät ampumistapaukset ovat viime vuosina muodostuneet pikemminkin säännöksi kuin poikkeuksiksi. Ampumistapaukset luovat turvattomuutta, mutta niistä käyty keskustelu jää silti junnaamaan aselainsäädännön ja käytettyjen aseiden kaliiberien ympärille.
Pitäisi ennemminkin pohtia, miksi näin moni nuori syrjäytyy niin pahoin, että ryhtyy näin epätoivoisiin tekoihin. Onko kyse siitä, että suomalaisessa kulttuurissa ei tarkkailla omien läheisten vointia, kuten Olavi Sydänmaalakka Ylen sivuilla pohtii, kuten , eikä puututa orastavaan syrjäytymiseen? Vai onko taustalla jotain muutakin?
Suomi on taloudellisesti verrattaen tasa-arvoinen maa, mutta taloudellinen syrjäytyminen ei silti ole vierasta täälläkään. Vaikka nuorisotyöttömyys on maltillisempaa kuin esimerkiksi Etelä-Euroopassa, arvioidaan Suomessa olevan silti noin 50 000 nuorta, jotka ovat ns. syrjäytymisvaarassa.
Vuokra-asunnot ovat kalliita, ovi työelämään avautuu vaikeasti ja siirtymävaiheissa on turvauduttava riittämättömään ja byrokraattiseen sosiaaliturvaan. Köyhyys ei kuitenkaan välttämättä tarkoita syrjäytymistä – esimerkiksi yliopisto-opiskelijat ovat kaikkea muuta kuin syrjäytyneitä pienituloisuudestaan huolimatta.
Asian ytimessä on yhteisöllisyys, tuo ympäripyöreiden poliittisten lausuntojen lempilapsi. Vaikka yhteisöllisyyden korostamiseen kuinka lyötäisiinkin leimaa brittiläistyylisen Big Societyn kaltaisena pyrkimyksenä ohittaa perinteisen hyvinvointivaltion periaatteet, ei yhteisöllisyyttä voi väheksyä. Yhteisöllisyys pitää yksilöt kiinni elämässä ja parhaimmillaan vakuuttaa jokaisen olevan arvokas sellaisena kuin on.
Suomalainen kulttuuri on kaikessa hiljaisuudessa lipunut koko ajan enemmän kuluttamista ihannoivaan suuntaan. Kulutuskritiikki on todella marginaalisessa asemassa. Kulutuskulttuuri korostaa, että mikäli sinulla ei ole trendikkäitä vaatteita tai mahdollisuutta “kartuttaa henkistä pääomaasi” (kiertoilmaisu kulttuuriteollisuuden tuotteiden kuluttamiselle), on täysin legitiimiä jättää sinut marginaaliin. Muutokset on lähdettävä yksilöistä ja niistä, joilla on vaikutusvaltaa kulttuuriin (kuten toimittajista, taiteilijoista, ja muusikoista).
Tarvittaisiin enemmän syrjäytyneiden voimaannuttamista ja uskon valamista siihen, että myös köyhät ovat arvokkaita ihmisiä. Toki tässä viimeisimmässä tapauksessa taustalla voi mitä tahansa, mutta aiempien ampumatapausten tekijöiden profiiliin on kuulunut syrjäytyminen tavalla tai toisella.
