Perusturvan tason jälkeenjääneisyys on ollut allekirjoittaneen merkittävimpiä huolenaiheita jo pitkään. Olen kritisoinut työmarkkinatuen, peruspäivärahan ja muiden alimpien etuuksien tasoa ja protestoinut muun muassa edellisen hallituksen toimeentulotukeen tekemiä kiristyksiä.
Pitkään perusturvan nostamista pidettiin poliittisesti vaikeana, kunnes viime kevään hallitusneuvotteluissa asiaan saatiin pitkän hautomisen jälkeen ratkaisu ja alimmat etuudet nousevat 100 euron sekä ilmeisesti myös indeksikorotuksen verran.
Valitettavasti moni ei tule tosiasiassa saamaan 100 euron korotusta, koska korotus leikkaa vastaavasti toimeentulotukea, johon tulee 25 euron kuukausittainen korotus. Muutos on kuitenkin oikeaan suuntaan, koska se vähentää toimeentulotukiriippuvaisuutta ja parantaa pelkillä Kelan etuuksilla elävien toimeentuloa.
Tuloeroja perusturvan korotus ei ratkaisevasti kuitenkaan pienennä. Perusturva ei tule koskaan olemaan niin korkealla tasolla, että se nostaisi ihmisen pienituloisten kategoriasta. Tämä olisi hyvä pitää mielessä. Tuloerojen todellinen kaventaminen vaatii työpaikkojen luomista – vaikka sitten työtä jakamallakin. Perustulokaan kaikesta hyvästä huolimatta ei riitä todelliseksi ratkaisuksi tuloeroihin ja sitä kautta yhteiskunnallisen tasa-arvon takaajaksi.
Valitettavasti työpaikkoja ei tällä hetkellä riitä kaikille. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että Suomen, kuten muidenkin länsimaiden yrityselämä keskittyy enemmän finanssikeinotteluun kuin todellisen reaalitalouden kasvattamiseen. Teolliset työpaikat vähenevät, tuloerot kasvavat ja kansantaloudet velkaantuvat. Siksi Suomenkin tulevaisuus nivoutuu viime kädessä maailman (lähinnä Yhdysvaltain ja Euroopan) finanssijärjestelmän järkeistämiseen ja spekulaation kitkemiseen.
