Espanjan indignado- (suom. suuttuneet, närkästyneet) liike on ollut ainakin lähellä ravistaa koko poliittista järjestelmää. Toki vastavoimat, kuten kapitalistinen oikeisto, on vahvoilla, mutta vaihtoehtoliikkeenä 15-M eli toukokuun 15. päivän liike on merkittävä.
Eniten olen viime aikoina pohtinut liikkeen synnyn suomalaisittain hyvin erikoista dynamiikkaa. Liikehdintä alkoi keväällä pitkälti sosiaalisen median siivittämänä ja on jatkanut kahden peruspilarin – horisontaalisen rakenteen ja sosiaalisen median varassa. Ilman johtajia ja virallisia instituutioita tapahtuva mobilisaatio on suomalaisittain niin vierasta, ettei sen esittelyyn tahdo löytyä edes käsitteitä. Vielä suurempi vastakohtaisuus on Espanjan valtavirtapolitiikkaan, jota leimaavat korruptio, etääntyneisyys kansasta ja demokratian puute.
On kuitenkin kuvaavaa, että Suomessa poliittisesti aktiiviset ihmiset liittyvät Facebook-ryhmään, jonka nimi on “liity puolueeseen, älä Facebook-ryhmään”. Kaikkien puolueiden aktiivit liittyvät samaan ryhmään. Perussuomalaisten vaalivoitto sai lukuisat liittymään varsinkin vihreisiin, jonkin verran myös Vasemmistoliittoon.
Puoluepolitiikan kautta toimisella on hyvät ja huonot puolensa, samoin katutason aktivismilla. Siltikään ei tekisi lainkaan pahaa suomalaisille ymmärtää, että myös ilman puheenjohtajia, äänestyksiä ja keinotekoisia vastakkainasetteluita voisi mobilisoitua tekemään politiikkaa.
Suomalaisen poliittisen aktivismin kanavoituminen virallisia reittejä pitkin kertoo yhteiskunnan läpinäkyvyydestä ja demokratian toimivuudesta. Toisaalta myöskään suomalainen poliittinen kulttuuri ei ole immuuni ongelmalle, jossa poliittinen eliitti, tai “poliittinen luokka”, kuten indignadot sitä kutsuvat, on vieraantunut kansan todellisuudesta. Tähän ratkaisuksi tuskin käy muu kuin kansan mobilisaatio ja todelliset vaikutusmahdollisuudet.
Suomessa kaikenlaista ulkoparlamentaarista toimintaa karsastetaan ja rauhanomaisetkin protestit saatetaan joskus sotkea väkivaltaisuuksiin. Esimerkiksi Espanjan protesteilla ja Britannian mellakoilla on hyvin vähän tekemistä keskenään. Mellakoita ei voi hyväksyä, joskin ymmärtää tiettyyn pisteeseen voi, mutta rauhanomaisen katumobilisaation idea on ihan muualla – inkluusiossa ja uudenlaisen yhteisyyden luomisessa.
Voitaisiin järjestää kansankokouksia, joissa keskustellaan asioista ilman ennakkoluuloja ja kaikkia mielipiteitä kunnioittaen. Juuri asioista keskustelu on Suomessa usein liian hankalaa. Avoimella keskustelulla voitaisiin avata uusia odotushorisontteja, jotka olisivat luutuneiden ajatussapluunoiden ulkopuolella. Luutuneita ajatussapluunoita esiintyy esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa, jossa pääasia on moittia vastapuolta ja aivan marginaalinen asia käydä analyyttistä keskustelua itse aiheesta. Sen sijaan pitäisi keskustella avoimesti niistä asioista, jotka ovat meidän tarpeitamme sen sijaan, että käytetään aikaa abstrakteihin vastakkainasetteluihin ja turhaan piikittelyyn.
elokuu 28., 2011 klo 16.06
Hei,
luin juuri blokisi ja pidin siitä.
Olen itse yrittänyt seurata Espanjan tapahtumia, vaikka espanjantaitoni on vähän niin ja näin.
Jos kiinnostaa, niin alla on artikkelini, jossa pohdin voisiko M15-liikkeen myötä yrittää uudistaa ja tervehdyttää myös valtamedian ja demokratian välistä suhdetta.
Parhain terveisin
Mikael Kallavuo
Median demokratisoiminen ja M15-liike
Pariisissa vallattiin 1789 Bastiljin vankila ja tasan 222 vuotta myöhemmin on yllättäen puhjennut uusi, väkivallattomuutta hyväksikäyttävä vallankumousten aalto. Tunisiassa ja Egyptissä kaatui korruptoitunut hallinto ja kuohunta jatkuu edelleen Lähi-idässä ja on leviämässä myös länsimaissa. Onnistuvatko M15-kaltaiset uudistajat välttämään muiden väkivallattomien vallankumousten suurimman virheen ja estämään saavutustensa katoamisen?
Ukrainassa, Georgiassa ja Serbiassa väkivallattomien joukkoliikkeiden edustajat onnistuivat pääsemään valtaan 2000-luvun alkuvuosina, mutta sittemmin maiden uudistusinto on taantunut. Samankaltaisesti on käynyt hyvin monessa entisessä itäblokin maassa, joissa länsimainen demokratia ei näytä kehittyvän nopein askelmin eteenpäin. Miksi niin moni demokratiaa jopa henkensä uhalla edistänyt poliitikkopolvi vain muutamassa vuodessa takautuu muotoon, että alkaa muistuttaa vaivalla syrjäyttämäänsä korruptiohallintoa? Onko taustalla jokin rakenteellinen virhe mediayhteiskunnassa, joka olisi paikallistettava?
Median omistajaohjaus vaikuttaa politiikkaan
Diktatuurien kaatuessa katkeavat myös niiden kontrolloiman median ohjaimet, jonka jälkeen riemuitsevat toimittajat voivat vapaasti viskoa hyvinkin rohkeita ja suorasukaisia artikkeleita. Mutta yleensä vapaus ei kestä kauan vaan on vain välivaihe. Pian valtamedia siirtyy jonkin merkittävän taloustahon omistukseen tai vaikutuspiiriin, ja uuden päätoimittajan valinnan jälkeen uutisointi alkaa taas myötäillä valtamedian varsinaisten vaikuttajien intressejä, siis talouselämän ja siitä riippuvaisten puolueiden.
Nykyään poliitikon on hyvin vaikea tulla valituksi ilman valtamedian myötävaikutusta. Kun vallanvaihdon jälkeen lähestyvät seuraavat presidentti- tai eduskuntavaalit, on riippumattomienkin poliitikoiden taisteltava äänestäjien huomiosta ja saatava näkyvyyttä valtamediassa. Joka vuosi puolueet tarvitsevat yhä suurempia vaalibudjetteja pääasiassa voidakseen ostaa mainostilaa valtamediasta.
Puolueiden, valtamedian ja vaalien nykyrakennelma suorastaan johdattaa poliitikkoja hakemaan tukea talousvaikuttajilta. Avoiminakin pidetyissä länsimaissa paljastuu jatkuvasti puolueiden tiiviitä kytkentöjä talouselämään ja myös suoranaista korruptiota. Lisäksi talouselämän omistama valtamedia saattaa hyvinkin nostaa itselleen mieluisia poliitikkoja hieman suotuisampaan valokeilaan kuten mediamoguli Robert Murdochin omistamien lehtien epäilleen toimineen muun muassa Isossa-Britanniassa.
Kaupallisen median vastapainona toimivat julkisrahoitteiset yleisradiot, mutta niiden vaikutus on vähäistä ja sidoksissa poliitikkoihin. Vaikka monessa maassa ei enää valita jokaista toimittajaa näiden puoluetaustan perusteella, niin esimerkiksi Suomessa Yleisradion rahoitus ja johtaja asetetaan suoraan puolueiden johdon kautta. Viestinnän yliopistonlehtori Anu Kantola kirjoitti kuinka tämä tilanne vaikuttaa haitallisesti tiedotukseen. Esimerkiksi entisen pääministeri Matti Vanhasen lautakasa-jupakan jälkeen Yleisradion johtaja vaihdettiin ja Moskovan-kirjeenvaihtaja huhuttiin saaneen potkut toisen pääpuolueen painostuksesta. Yleisradion rahoituksen riippuvuus poliitikoista tylsistyttää sisältöä ja Kantolan mukaan laitos olisikin päivitettävä uudestaan nykyaikaan. (HS, Vieraskynä, 27.5.2011)
Yleisradion täydellinen demokratisoiminen ja vahvistaminen
Mitä julkiselle valtamedialle tapahtuisi, jos sen ylimmän johdon valinta irrotettaisiin poliitikkojen suorasta ohjauksesta? Ammattitoimittajat ja kansalaisjärjestöt voisivat valita itse noin seitsemän ehdokasta yleisradion johtajaksi. Näistä ehdokkaista väestö valitsisi vaaleilla Ylen johtajan. Tällöin yhdistyisivät media-alan ammattilaisten asiantuntemus ja kansalaisliikkeiden eettisyys sekä valinnan demokraattisuus. YLE-vaalit voisi pitää samassa yhteydessä kuin presidentinvaalitkin, jolloin niiden organisoiminen ei aiheuttaisi kohtuuttomia kustannuksia.
Myös rahoitus tulisi irrottaa puolueiden keskinäisistä valtapeleistä ja taktikoinnista.
Julkisille medialle voisi antaa suuremman ja kiinteän rahoituksen, joka nousisi joka vuosi indeksin mukana. Rahoitusmuotona voisi olla kotitalouskohtainen maksu ja uusi vero, joka perittäisiin mainonnasta.
Julkinen ja ilmainen internet-lehti
Tieto eriytyy internetissä ja mikäli haluaa saada tietoa tärkeimmistä uutistapahtumista, niin on surffattava jonkin valtamedian sivulle. Jos yleiskuvan suurimmat välittäjät netissä ovat suuria kaupallisia medioita, niin niiden intressit ja näkemykset rajaavat valtaväestön tiedonsaannin, etenkin mikäli internettiin ei pian kehity kattavaa ja riippumatonta uutisointia. Kaupallisten mediajättien vastapainoksi tarvitaan nopeasti julkisrahoitteinen päivittäinen lehti, joka olisi luettavissa internetissä.
Riippumaton valtamedia
1. Yleisradion johto ei saa olla riippuvainen politiikoista eikä talouselämästä.
2. Puolueiden sijaan Yleisradion pääjohtajan esivalinta tulee jakaa ammattitoimittajien ja kansalaisjärjestöjen kesken. Molemmat saavat asettaa neljä ehdokasta. Heistä kaksi eniten ääniä saanutta pääsee toiselle kierrokselle.
3. Yleisradion rahoitusta on nostettava, jotta se voisi luoda oman sähköisesti jaettavan päivälehden internettiin.
4. Rahoitus tulee irrottaa puoluepolitiikoista ja sen tulee pysyä samansuuruisena, vuosittaiset indeksikorotukset huomioiden. Rahoitusuudistus voidaan toteuttaa samanaikaisesti kuin pääjohtajan valinta annetaan kansalle.
Riippumaton valtamedia voisi olla se puuttuva linkki, joka yhdistäisi valtaväestön ja hyödyllisiä uudistuksia ajavat tahot. Sen avulla ne poliitikot, jotka onnistuneesti puuttuvat epäkohtiin saisivat enemmän positiivista huomiota. Kun heitä tulisi nykyistä useampi valituiksi, niin aidon demokratian tunne palautuisi vähitellen. Myös rahoituslaitosten, tuomioistuinten ja poliisin toiminnan olisi julkisuuden paineessa vuosien saatossa hiouduttava vastaamaan paremmin valtaväestön oikeudentajua.
Teollinen yhteiskunta tarvitsi satamia, teitä ja hyvän infrastruktuurin saadakseen talouselämän pyörimään sujuvasti. Samankaltaisin perustein voidaan väittää, että nykyinen internet-yhteiskunta tarvitsee aivan uudenlaisen riippumattoman valtamedian, josta tarvittavaa keskustelua tässä esitetyt alustavat ideat yrittävät viritellä. Kuinka yhteiskunnat muuttuisivat, jos uudet kansanliikkeet vaatisivat sekä puolueista että talouselämästä irrallisia valtamedioita, aidon demokratian nimissä? Kun demokratian idea Kreikassa keksittiin, saattoivat vapaat kansalaiset tavata toisensa yhteisellä torilla, Agoralla. Nykyään media on yhteiskunnan keskusteleva tori, jonka luonne ja omistajuuden muutokset vaikuttavat syvällisesti demokratiaan.
Mikael Kallavuo
Helsingissä asuva Mikael Kallavuo on toiminut muun muassa kriitikkona ja kirjoittanut median, demokratian ja väkivallattomuuden vuorovaikutuksesta artikkeleita ja kirjan Väkivallattomuus ja demokratia (Suomen Rauhanpuolustajat, 2006).
elokuu 30., 2011 klo 0.11
Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista. Valtamedian omistus vaikuttaa tosiaan keskeisesti politiikkaan, kuten Murdochin tai vaikkapa Silvio Berlusconin esimerkit osoittavat. Olet ihan oikeassa, että valtamedialle tarvittaisiin entistä enemmän vaihtoehtoja. Demokratisoitu versio Yleisradiosta voisi olla sitä.
On mielenkiintoista seurata, miten Espanjan tilanne kehittyy. Espanjan indignadot syyttävät valtamediaa protestien sivuuttamisesta ja asiantuntemuksen puutteesta. Twitter ja sosiaalinen media toimii varaventtiilinä ja sähköisenä puskaradiona. Jonkin vaihtoehtomedian pitäisikin pyrkiä toimimaan jonkinlaisena sateenvarjona ja tulkitsijana tälle virralle.