Hallituksessa on vireillä lakiesitys nuorten alle 25-vuotiaiden toimeentulotuen alentamisesta silloin, kun nuori on kieltäytynyt koulutuksesta tai keskeyttänyt sen. Tällaisissa tilanteissa menettää myös oikeutensa työttömyystukiin, eli nuorten kohdalla lähinnä työmarkkinatukeen.
Lakiesityksessä linjataan asiasta seuraavaa:
Enimmillään 20 prosentin alennus voidaan tehdä myös ammatillista koulutusta vailla olevalle, 18-25-vuotiaalle, jonka toimeentulotuen tarve johtuu siitä, että hän on keskeyttänyt koulutuksen tai kieltäytynyt koulutuksesta niin, ettei hän ole oikeutettu myöskään työttömyysetuuteen.
Esityksen perusteluna on se, että työttömyystuen menetys ei toimi riittävänä sanktiona, kun toimeentulotukena on voinut saada saman summan.
Toimeentulotuen vähennystä on tarkoitus käyttää enemmänkin pelotteena kuin automaattisena toimenpiteenä:
Lakiehdotuksella tavoitellaan sitä, että mahdollisuus perusosan alentamiseen koulutuksesta kieltäytyvän tai koulunkäynnin keskeyttäneen nuoren kohdalla aktivoi nuorta selvittämään yhteistyössä sosiaalityöntekijän ja työvoimaviranomaisten kanssa omaa elämäntilannettaan ja laatimaan tavoitteellisen suunnitelman elämänhallintansa parantamiseksi. Valiokunta korostaa, että perusosan alennus ei voi olla automaattinen toimenpide, joka tehtäisiin ilman asiakaskohtaista harkintaa. Rankaisemisen sijasta on ensin yhdessä asiakkaan kanssa harkittava muita vaihtoehtoja.
Valitettavasti kuitenkin sosiaalitoimen resurssit ovat usein jotain ihan muuta kuin poliitikkojen päiväunissa. Syrjäytynyt ja kouluja käymätön nuori ei myöskään välttämättä osaa toimia tilanteen vaatimalla tavalla tällaisissa tapauksissa. Oman elämäntilanteen rationaalinen suunnittelu tilanteessa, jossa on paljon hallitsemattomia asioita, ei tapahdu helpolla. Huomattavasti todennäköisempää on, että vaikeassa elämäntilanteessa oleva, mahdollisesti moniongelmainen nuori, ottaa hatkat ja yrittää selvitä esimerkiksi pikavipeillä kuin istuu pöydän ääreen rationaalisesti laatimaan itselleen “tavoitteellista suunnitelmaa elämänhallintansa parantamiseksi”.
Toteutuessaan esitys todennäköisesti vain kurjistaisi syrjäytymisvaarassa olevien nuorten elämää entisestään. Huono rahallinen tilanne syrjäyttää ihmisiä entisestään. Perusturvan pitäisi olla ihmisoikeuksien kulmakivi, johon ei voi koskea millään perusteella.
Työttömien aktivointipolitiikka on koventunut kautta linjan 2000-luvulla. Taustalla on anglosaksisesta maailmasta lähtenyt ajatus vastikkeellisesta sosiaaliturvasta. Sosiaaliturvan kontrollia on lisätty koko 2000-luvun ajan; jo laki kuntouttavasta työtoiminnasta vuonna 2001 mahdollisti alle 25-vuotiaiden työmarkkinatuen lakkauttamisen, jos he kieltäytyvät aktivointitoimenpiteestä. Seurauksena ei suinkaan ole ollut pitkäaikaistyöttömien tai syrjäytyneiden pääseminen työn syrjään kiinni, vaan erilaisten aktivointitoimien kierre. Syyt tähän ovat jossain ihan muualla kuin yksittäisissä ihmisissä: mitä enemmän globaalit markkinat sanelevat työmarkkinoiden suhdanteita, sitä kiihkeämmin potkitaan yksilöitä kehittämään itseään työmarkkinoita varten.
Mielenkiintoinen kuriositeetti on muuten, että tämän pitäisi olla Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastainen teemavuosi. Ihan kuin köyhyysteeman totaalinen unohdus politiikasta ei riittäisi, pitää köyhien asemaa vielä heikentääkin vuoden päätteeksi.
